Ajankohtaista

02.02.2018

Nyt haetaan hankkeiden hankkeita - koordinaatiohankkeet haussa

 

 

Maaseutu kehittyy usein hankerahoituksella. Kehittämishankkeita alkaa olla jo niin komea määrä, että itse sana on saanut siitä painolastia. Ihan suotta, sillä ne ovat usein näppäriä väyliä nopeille muutoksille. Hyvät hankkeet vaikuttavat pitkään. Kun moni maaseudun kehittäjä aktivoituu ja pistää töpinäksi, on jonkun tarpeen verkottaa toimijoita ja selkeyttää työnjakoa. Tarvitaan yhteistyötä ja tiedonvälitystä toimijoiden välillä. Tähän työhön haetaan koordinaatiohankkeita, jotka auttavat yksittäisiä hankkeita toimimaan paremmin. Ne yhdistävät saman alan toimijoita koko maassa.

Valtakunnallisesti koordinoitaviksi on valittu teemat, joissa on käynnissä runsaasti alueellista aktiivisuutta: ruokasektori, matkailu, energiayrittäjyys ja hyvinvointiyrittäjyys. Lisäksi haussa voi antaa oman ehdotuksensa koordinoitavasta teemasta. Koordinaatiohankkeen valmistelussa on huomioitava toimialan kehittämisstrategiat. Hankkeen on vietävä eteenpäin myös maaseutuohjelman tavoitteita.

Koordinaatiohankkeet rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Aiemmin ohjelman rahoituksella on toteutettu kuusi koordinaatiohanketta: luomu, luonnontuotteet, lähiruoka, Green care -hyvinvointipalvelut, energiatehokkuus ja matkailu.

Nyt valittavilta hankkeilta odotetaan uusia avauksia yhteistyön vahvistamiseen. Hakijoilla tulee olla vahvat verkostot alan kansallisiin toimijoihin, eikä tuntemus kansainvälisestä yhteistyöstä ole pahaksi. Koordinaatiohankkeen on tehtävä itsensä tunnetuksi, joten viestintä niin verkoston sisällä kuin ulospäin on oleellinen osa hankkeen toimintaa.

Valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden hakuaika on 1.2.–6.4.2018.

Tutustu hakuohjeeseen

Lisätietoja valtakunnallisten kehittämishankkeiden hausta:

Lisätietoja teemojen kuvauksista:

 



« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile