Ajankohtaista

13.06.2019

Useille yritystukihankkeille Leader-rahoitusta Ylä-Savossa

Ylä-Savon Veturi myönsi Leader-rahoitusta lähes 85 000 euroa yläsavolaisten yritysten uudenlaisiin kokeiluihin ja kehittämistoimenpiteisiin. Rahoituksella yrityksissä mm. perustetaan uudenlaisia lintu- ja luontoelämyspalveluita sekä avataan kansainvälinen verkkokauppa. Ylä-Savon Veturi päätti rahoituksista kokouksessaan torstaina 13. kesäkuuta.

Foto Elämys Oy Kiuruvedeltä on perustamassa ja kehittämässä uudenlaisen palvelumallin lintu- ja luontoelämyspalveluja. Hankkeessa luodaan fyysiset puitteet luonto- ja lintukuvauspalvelujen ammattimaiseen järjestämiseen. Keskeisenä osa-alueena on myös luoda puitteet maaseutuun ja luontoon perustuvien virkistys- ja elämyspalvelujen tuottamiseen GreenCare-periaatteen mukaisesti maatilan yhteyteen. Kolmantena toiminnan osa-alueena on edellä mainittuja toimintoja tukevat pienimuotoiset majoitus- ja ravitsemuspalvelut. Veturi myönsi perustamiskuluihin ja kehittämiseen noin 50 000 euroa.

Vieremän Biomurske Oy:lle myönnettiin 15 050 euroa tuotanto- ja varastotilojen rakentamiseen. Yritys kuuluu puupakkausten vastaanottajana valtakunnalliseen PPK Oy:n ylläpitämään puupakkausten kierrätysjärjestelmään ja hyödyntää Vieremän yrityskumppanuuskylän yritysten kuormalavat. Toimialueelta kerätty puupakkausmateriaali lajitellaan korjattaviin ja haketettaviin materiaaleihin. Haketuksesta vastaa Vieremän Vesi ja Lämpö Oy ja haketettava materiaali menee Vieremän lämpölaitoksen käyttöön. Yritys valmistaa myös uusia kuormalavatuotteita, pääsääntöisesti erikoiskuormalavoja. Hankkeessa yritys rakentaa tuotanto- ja varastotilan ja tekee tarvittavat pohjatyöt sekä asvaltoinnin.

MAJA Engineering Oy on teollisuudelle suunnittelu-, tuotannonkehitys- ja automatisointipalveluita tuottava yritys Iisalmesta. Yritys on laajentamassa palvelutarjontaansa uuden kumppanuuden ja siihen liittyvän robottien etäohjelmoinnin avulla. Yritys sai Veturin myöntämää investointitukea lähes 6700 euroa DelfoiArc-ohjelmiston hankintaan. DelfoiArc on robottien etäohjelmointiin kehitetty ohjelmisto, jonka pääpainopisteenä on robottihitsaus. Ohjelmistolla teollisuus saa nopeutettua uusien tuotteiden robotisoinnin läpimenoa ja lyhennettyä tuotantokatkoa ylösajovaiheessa.

Rakennuspiirustusten tulostukseen erikoistunut iisalmelainen Kopio-Raksa Oy on hakemassa kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Ylä-Savon Veturi myönsi yritykselle reilut 7600 euroa kokeilutukea kansainvälisen verkkokaupan toimintamallin testaamiseen Saksassa ja mahdollisesti myös muualla Euroopassa. Toiminta koskee paperisten ja säänkestävien rakennuspiirustusten tulostus- ja toimituspalvelua. Sitä tarjotaan yrityksille ja kuluttajille, jotka tarvitsevat toiminnassaan suuria tulosteita.

Lapinlahtelaiselle HalosLin Ky:lle myönnettiin hieman yli 5000 euroa kokeilutukea uudentyyppisen raivauskoneen kehittelyyn.

Lisätietoja, Ylä-Savon Veturi ry, toiminnanjohtaja Minna Partanen, 040 760 7173, minna.partanen(at)ylasavonveturi.fi

 




« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile