Ajankohtaista

18.12.2019

Veturi jakoi yritystukea 44 000 euroa

Ylä-Savon Veturi myönsi iisalmelaiselle Pesolan Pihvilihalle investointitukea vajaat 15 000 euroa investointiin, jossa olemassa olevat pakastimet saadaan sijoitettua tilan yhteyteen tuleviin pakkas- ja kylmiötiloihin. Samalla investoidaan myös aurinkosähköön, jolla muutetaan energiankulutusta ympäristöystävällisemmäksi. Myös myyntiauton varustusta parannetaan ja ulkoasua päivitetään. Toimenpiteet lisäävät toimitusvarmuutta ja varmistavat laatua. Samalla vahvistetaan yrityksen toimintaedellytyksiä ja tavoitellaan liiketoiminnan kasvua.

Apollo Kaihdin ja Markiisi Oy sai investointitukea 11 725 euroa lamellikankaiden käsittelyssä tarvittavan koneen hankintaan. Yritys valmistaa kotimaisia auringonsuojatuotteita ja kaihtimia Iisalmessa. Lamellikaihtimen menekin odotetaan kasvavan Suomen markkinoilla, koska uusien rakennusten yksittäisten ikkunoiden pinta-ala kasvaa. Nyt hankittava kone mahdollistaa lamellikaihtimien valmistuksessa käsittelemättömän kankaan käytön ja parantaa kankaiden käsittelylaatua. Hankinnan myötä erilaisten materiaalien käyttö monipuolistuu ja yritys pystyy tarjoamaan asiakkaille laajemman malliston.

Keiteleen Jätehuolto on kehittämässä palveluitaan jätteiden lajittelussa ja kierrätyksessä. Yritys hankkii purkuliiketoiminnan kannalta tärkeän seulakauhan sekä ajoneuvovaa´an jäteasemalle kuormien punnitusta varten. Hankinnoilla yritys tehostaa jäteaseman lajittelumahdollisuuksia sekä nostaa jäteaseman hyötysuhdetta. Uusi investointi lisää oleellisesti yrityksen mahdollisuuksia kehittää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Veturi myönsi yritykselle reilut 11 200 euroa investointitukea.

Iisalmelainen KE-LE Design Oy tarjoaa teollista muotoilua, graafista suunnittelua, kuvitusta sekä suunnittelu- ja erikoismaalauspalveluja. Veturi myönsi yritykselle 4200 euroa investointitukea ns. suuren dimension pursottavan 3D-tulostimen ja sen käytössä tarvittavan kannettavan tietokoneen hankintaan. Investoinnin tavoitteena on lisätä yritysasiakkuuksia sekä kasvattaa liikevaihtoa ja tuottavuutta.

Kauhawaara Design Oy on iisalmelainen kodin kiintokalusteiden suunnitteluun ja myyntiin erikoistuva yritys. Yritykselle myönnettiin 2200 euroa investointitukea suunnitteluohjelmiston hankintaan.

Veturin hallitus oli koolla ja päätti yritystuista 18. joulukuuta.

Lisätietoja, Ylä-Savon Veturi ry, toiminnanjohtaja Minna Partanen, 040 760 7173, minna.partanen(at)ylasavonveturi.fi




« Takaisin
 
 
Sivukartta | Tulosta | Sivun alkuun
Sunprofile